tiistai 19. joulukuuta 2017

Kohti Vapautta raportti



Oma itsenäisyyspäivän viettoni alkoi osallistumisella Kohti Vapautta marssille, jonne kerkesin juuri neljäksi joka oli kokoontumisaika. Paljon oli ihmettelijöitä kerääntynyt Narinkkatorille ja marssi saikin upeasti näkyvyyttä ja herätti mielenkiintoa. Paheksuntaa en henkilökohtaisesti huomannut tulevan mistään suunnasta.

Striimaajia ja videokuvaajia oli pilvin pimein niin lehdistöstä kuin myös yksittäisiä youtubettajia. Hetken patsastelujen jälkeen kajahti komento "Vastarintaliike, MARS" ja sitten lähdettiin. Juuri ennen lähtöä oli osallistujille jaettu tiedotteita joissa käytiin läpi järjestyssäännöt ja kerrottiin marssin aikana huudettavista iskulauseista. Huudatus alkoikin heti kun liikkeelle päästiin ja jatkui aina Kisahallin parkkikselle saakka.

Järjestyshäiriöitä ei marssin aikana sattunut ollenkaan ja en juurikaan kuullut edes mitään pilkkahuutoja sivullisilta joita oli kyllä paljon seuraamassa etenemistämme. Noin puolessa välissä matkaa tuli kohta jossa poliisi oli blokannut muutaman sataa antifasistia ja tähän sopi mainiosti chantti "ha ha ha antifa". Ei päässyt roskasakki pilaamaan hienosti sujunutta marssia tälläkään kertaa, eikä edellisvuoden häirikköä Jari Lainetta näkynyt koska poliisi oli ennaltaehkäisevästi ottanut silmä-Jarin haltuun jo aikaisemmin.

Perillä Kisiksen parkkipaikan viereisessä puistossa alkoi sitten PVL:n puheet.

                                                                   Johannes Murron puhe.

                                                                  Juhani Keräsen puhe.

                                                                Simon Lindbergin puhe.

                                                                 Janne Moilasen puhe.

Viimeisenä puhuneen Moilasen puheen loppu sai mahtipontisen päätöksen vihreiden soihtujen syttyessä ja "eläköön kansallissosialismi" sekä "eläköön voitto" huutojen saattelemana.


Kohti Vapautta marssille osallistui Vastarintaliikkeen lisäksi saksalaisen NPD puolueen nuorisojärjestö JN, kotimainen Blood & Honour sekä Soldiers of Odin.