torstai 2. marraskuuta 2017

Musta Enemmistö - Apoliteia

Musta Enemmistö, siinäpä nimi joka ei itsessäni ainakaan herätä ostohaluja levyn suhteen. Ei nyt kuitenkaan anneta sen hämätä sillä musiikki yhtyeen demo EP:llä on mitä mainiointa. Tyyliksi on luokiteltu rauhallinen ja tunnelmallinen kansallisromanttinen neofolk/folk ja odotinkin perus kitara & laulu meininkiä tyyliin Death In June, Pyhä Kuolema jne. Melkeinpä tekisi mieli sanoa että tämä on lähempänä pop musiikkia kuin perinteistä neofolkia, synkkää ja melankolista poppia kuitenkin eikä mitään valtavirta saastaa. Nimikkobiisi on selkeästi lähimpänä perinteisempää neofolkia akustisen kitaran ja pianon hoitaessa haikeat sävelensä ja vokaalien hypnotisoidessa kuulijansa.

Europa Erwachen julkaisema demo EP sisältää kolme biisiä joista kaikki on täydellisyyttä hipovia, surumielisiä tunnelmapaloja. Itselleni tästä tuli ajoittain mieleen Tenhi ja vaimoni tokaisi että tämä kuulostaa välillä Viikatteelta, lähinnä melankolisuutensa ja vokaaliensa osalta. Demon kolme biisiä kuuntelee läpi nopeasti ja levy loppuukin liian nopeasti kesken ja ainakin itse jään janoamaan lisää tätä haikean kaunista "neofolk" poppia. Toivottavasti piakkoin saamme täyspitkää tältä duolta.

"Aamuauringon säteet herättää meidät, terästää aistit. Huuhtoutuu unet varjoista valoon, vaihtaa vaatteensa, naamioon verhoutuu. Kuvioon maastonväriseen samaistuu sielu, jahti on alkanut!"

Juurikaan en tietoa yhtyeestä löytänyt mistään, mutta sentään selvisi että yhtye on perustettu 2014 ja sen takana on miehet nimimerkeillä M.T. ja O.L.

Apoliteia demo on alunperin julkaistu mikseri.net sivustolla ja 2017 se sai sitten fyysisen CD julkaisun. Levyä saa ostettua Europa Erwachen verkkokaupasta.


Demo EP kuunneltavissa: http://www.mikseri.net/artists/?id=155168
Yhtyeen kontaktiosoite: mustaenemmisto@gmail.com